keskiviikko 19. lokakuuta 2011

sisustuskuume

olen mahdoton ja varmasti myös täysin sietämätön ihminen läheisilleni silloin, kun saan päähäni jonkun projektin - pistän kerralla kaiken tarmoni ja energiani peliin, vöyhkään asiasta taukoamatta ja tahdon kaiken tapahtuvan nyt heti tällä sekunnilla.  helvetin raivostuttava piirre, mutta minkäs teet.

australiasta kotiutumisen jäljiltä kaikki tavarani ovat edelleen muuttolaatikoissa - kyllä, niin vaatteet kuin kotiromppeetkin. vuoden vaihteessa kuitenkin pääsen muuttamaan uuteen asuntoon ja saan vihdoin purkaa kaikki kodin tärkeät kääreistään ja asetella ne paikoilleen, suunnitella verhoja, ostaa viherkasveja, sekoittaa kirpparilta löydettyjä vanhoja sisustusaarteita modernimman roinan kanssa ja käyttää luovuuttani.

päässä pyörii jo miljoona ideaa jotka haluan toteuttaa, mutta lisää inspiraatiota ja ajatuksia kaivataan - eli kaikki kuvien muodossa innostusta lisäävä koti-ideointi on ehdottoman tervetullutta. joten kamut, laittakaa linkkejä kommenttiboksiin hyvistä sisustusblogeista, kotimaisista ja ulkomaisista, kaikentyylisistä, mutta ennen kaikkia idearikkaista blogeista. kiitos ihanat !!

translation // Do you know any amazing and inspiring decoration blogs ?? let me know your favourites sweeties xx




10 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihana postaus ! Minuakin kiinnostaisi tietää hyviä sistussivustoja. Kiitos ihanasta blogista :)

Jose / ajastaika.com kirjoitti...

emmas.blogg.se
www.perfektionismi.com
projektinakoti.blogspot.com
roadtripinfinland.blogspot.com
nearbyheart.blogspot.com
www.divaaniblogit.fi/blogit/avaruusasema

Siinäpä joitakin omasta mielestäni mielenkiintoisia (ja inspiroivia!) sisustusblogeja. :)

Annina kirjoitti...

Hello!

songofstyle.blogspot.com

Aimee postailee silloin tällöin aivan ihania sisustusinspiraatio kuvapläjäyksiä. Vaikka kyse ei olekaan sisustusblogista niin kannattaa tsekata!

Anonyymi kirjoitti...

Onnea uudesta kodista!
2h+k, ja siellä on paljon lisää linkkejä.
T:käly

Marsu kirjoitti...

Moi

http://citified.blogspot.com/
Paljon kuvia upeista ihmisistä ja upeista kodeista.

Anonyymi kirjoitti...

Jäätkö Jyväskylään vai vievätkö tuulet uusiin kohteisiin? Onko sulle iskenyt minkäänlaista kulttuurishokkia Australian lämmöstä palattuasi?

Evi kirjoitti...

Omia suosikkejani ovat:
http://www.dailydreamdecor.com/
http://thesecondlifeofmine.blogspot.com/
http://anonymousshopaholicathome.blogspot.com/
sekä jo mainitut songofstyle ja citified.

Etsin myös paljon inspiraatio-kuvia Pinterestistä ja Tumblrista.

Piret kirjoitti...

KIITOS kiitos kiitos !! Lisää saa edelleen laittaa :)

Irene kirjoitti...

tää on hyvä suomalainen: http://www.lily.fi/palsta/likainen-parketti

LAURAJUULIA kirjoitti...

Tiiu!
Aloitin juurikin äsken sisustusblogin. Ja siitä tulee toivottavasti hyvä eli sitä kannattaa ehdottomasti seurailla ;)

www.laura-juulia.blogspot.com