tiistai 9. maaliskuuta 2010

chloe bay tote

eipä teiltä pääse näköjään livahtamaan ohi mikään - tuntuu hassulta että olette niin kärryillä siitä mitä laukkuja täällä on näkynyt. ajattelin että saisin tämän vähin äänin sälytettyä teidän ohitsenne. ei onnistunut.

Jenni oli osaltaan todistamassa tämän laukkurakkauden syttymistä taannoisella fashion kirppiksellä helsingissä. en ollut aiemmin oikein välittänyt Chloen Bay sarjasta, mutta tämän nähtyäni olin aika varma vaalean kesälaukun tarpeellisuudesta. maltoin kuitenkin mieleni ja odotin kotiin saakka, jossa tarkistin vielä brittiebayn tarjonnan ja löysin tismalleen saman laukun uudenkarheana - ja aavistuksen halvemmalla.

eräs lukija kyselikin eilen vinkkejä merkkilaukkujen ostoon ebaysta, joten tässä tulee muutama:

ebaysta voi tehdä huikeitakin löytöjä kun jaksaa koluta ja tietää mitä etsii. tärkeintä on valita luotettavia myyjiä, joilla on 100% positiiviset palautteet ja useita, mielellään tuhansia, käytyjä kauppoja. ehdottomasti kannattaa tsekata myös myyjän saamat kirjalliset palautteet, sekä muut myynnissä olevat tuotteet.

Itse otan myös aina henkilökohtaisesti yhteyttä myyjään, ja varmistan palautusmahdollisuuden mikäli tuote ei ole ehtaa tavaraa. tämä on myös hyvä testi, sillä myyjät joilla on puhtaat jauhot pussissa ja tekevät ebay kauppaa jopa työkseen, suostuvat lähes poikkeuksetta tällaiseen ehtoon.

laukun saatuasi tarkista huolella koko veska. mikäli kysymyksessä on ensimmäinen merkkilaukku, suosittelen että näytät laukkua jollekin jolla on harjaantuneempi silmä. ehdan laatutuotteen tunnistaa usein myös nahan pehmeydestä ja tuoksusta - laadukas nahka tuoksuu varsin voimakkaasti. purseforumista löytyy myös merkkikohtaiset "authenticate- this"- foorumit, joista saa apua aitouskysymyksiin.

mutta ennen kaikkea muistakaa olla varovaisia ja tarkkana. ebayssa liikkuu todella ammattimaisesti tehtyjä kopioita, jotka on valmistettu aidosta nahasta ja jokaista yksityiskohtaa myöden esikuviaan mukaileviksi.


translation //  found this amazing Chloe Bay tote on ebay.uk. its so roomy, and love the light nude shade. perfect summerbag I would say.

13 kommenttia:

minky kirjoitti...

Hello,

Ihana väri tuossa laukussa.
Antaisitko neuvon liittyen muihin nettikauppoihin ( Nap, Raffaello etc.. ) oletko itse tilannut kyseisiltä sivuilta, kaikki mennyt ok ?

Laukkujahdissa täälläkin :)

Hali,

Minky

Piret kirjoitti...

moi murunen, pitkästä aikaa :)

Olen tilannut ainakin NAP:ista, Raffaello-Networkistsa, YOOX.ilta ja Browns fashionilta.

kaikkien näiden kanssa on ollut ilo toimia. tilatut tuotteet tulee muutamassa päivässä ja palautus onnistuu tarvittaessa myös hyvin helposti. Esim. aikoinaan NAP:ista tilaamani Chloen laukku tuli seuraavana arkipäivänä kotiovelle toimitettuna :)

Eli hyvin pelaa. just go for it ;)

minky kirjoitti...

Kiitos neuvoista :D !

Sit vaan valkaamaan, oh valinnan vaikeutta. Chloella on kyllä tän hetken suosikit ehdottomasti .
Minky

Anonyymi kirjoitti...

Susta saisi jotenkin "asiallisemman" kuvan, jos sun kirjoitustapa olisi aina samanlainen. Muuten kirjoitat todella fiksusti ja hienosti mutta joskus kirjoitat täysin pienillä kirjaimilla, myös alkukirjaimet, ja joskus isoilla alkukirjaimilla. eikä siinä mitään mutta jotenkin näyttää muuten hieno blogi ja fiksut lauseet, ja sitten välillä lause alkaa isolla kirjaimella ja välillä pienellä.

Piret kirjoitti...

minky: oi , kerrot sitten heti minkä valitsit :)

Anonyymi: :) yleensä kyllä kirjoitan kaiken surutta pienellä, en siis edes käytä täällä isoja alkukirjaimia. silloin tällöin saattaa lipsahtaa iso kirjain jonnekin, mutta en ole tätä liioin ainakaan itse huomannut :)

mutta kiitos huomautuksesta.

Anonyymi kirjoitti...

"Itse otan myös aina henkilökohtaisesti yhteyttä myyjään --
laukun saatuasi tarkista huolella koko veska. mikäli kysymyksessä on --"

Tiedät että tämä on aivan pilkun viilausta ja oma asiasi :) Mutta joskus nämä osuvat silmään ja tulee "epäammattimainen" ote kirjoittamiseen, joskin eihän sun tarvitse olla ammattilainen - ei ollenkaan! Mutta tykkään tosi paljon sun tavasta kirjoittaa ja kirjoitat hienostuneesti :)

purre kirjoitti...

Kun puhuit kovasta työtahdistasi niin tuli mieleen, että eikö sulla ole parisuhdekin? Miten ehdit sitä hoitaa? Eikä ole tarkoitus tungetella :)

marsu kirjoitti...

kiitos vinkeistä! vielä kun sitten uskaltais tilatakin jonkun laukun. en vaan halua tulla huijatuksi ja kun kerta ne jotkut kopiotkin sitten vaikuttaa amatöörin silmään vielä niin aidoilta... hmm... tai sitten mun pitää vaan säästää tuplasti enemmän ja ostaa sitten joskus aivan uutukainen :)

Eveliina kirjoitti...

Miten noiden ebay-huutojen tullimaksujen kanssa mahtaa olla? Tuuripeliä vai?

xoxo, Prefecta
Another Fab Day

Niina kirjoitti...

Edelliselle kirjoittajalle: feikkejä löytyy kyllä laukuista kuin laukuista. Mitä halvemmalla myydään käytettynäkään, sitä varmemmin on feikki. Siksi en itse osta ollenkaan ebaysta, huuto.netistä tai "vintage-kaupoista". Kannattaa vahdata tosiaan yooxia, sieltä saa vähän halvemmalla takuuaitoa, tosin vähän vanhempaa mallistoa.

Piret kirjoitti...

Anonyymi: hyvä on, virheitä sattuu :)

purre: tämä kyllä jo lukeutuu aika henkilökohtaisiin asioihin, mutta oikein hyvin voi parisuhde ja sitä ehditään myös hoitaa : )

marsu: ebayssakin on paljon todella luotettavia myyjiä, esim Lindas stuff, joka myy aitoa tavaraa. ja se on muistettava myös, että ei todella hyväkuntoiset yksilöt kuitenkaan yliöhalpoja ole tuollakaan :)

Prefecta: melkeinpä poikkeuksetta usan paketit napataan tullattavaksi, ja kalliimman laukun tullikustannukset ovat luonnollisesti melkoiset. suosittelen siis käyttämään brittiebayta, jolloin ylimääräiset kustannukset pystytään välttämään.

Niina: oikeassa olet. tuota hintapolitiikka en muistanut mainitakaan, eli eivät ne hittilaukut kovin paljoa halvempia ole ebayssakaan.

Yooxia olen käyttänyt myös, edullinen hintataso ja todella nopea toimitus. :)

Kookie B. kirjoitti...

hey dear. i really love the shoes and jacket!

do send me some love over at deathbyplatforms.blogspot.com

;)

emmi-annina kirjoitti...

Kiitos mielettömän hyvistä vinkeistä :) ajattelin itse hankkia tässä kevään myötä ensimmäisen merkkilaukun ja oon kovasti miettinyt sen hankkimistä ebay:n kautta :)