maanantai 16. marraskuuta 2009

manic monday

pitkä päivä takana, mutta onneksi huomenna jo helpottaa. kaiken kaikkiaan aika mukava viikko tiedossa. erityisesti odotan torstaita, jolloin poiketen lähes jokaisesta bloggaajasta, suuntaan fashion awarsien sijaan Dieselin järjestämiin julkkari kemuihin. toivotaan että juhlat jatkuvat pitkän kaavan mukaan pikkutunneille saakka..

asukuvana nuhjuinen, työpäivän päätteeksi napattu peilikuva. muuhun ei tänään riittänyt rahkeet, mutta käyhän tämä toki näinkin. kokomustaan yhdistetty pronssisävyinen paljettijakku on sekin taannoisen Tampereen retken kirpputorisaaliista. paljettitakkeja, joita ei ikinä tule kirpputoreilla vastaan, löytyi tuolta reissulta peräti kaksi. ja tämä vähemmän säkenöivä versio soveltuu loistavasti myös arkikäyttöön.

ilta jatkuu täällä digiboxille tallennettujen lempisarjojen ja kotitekoisen caesar-salaatin parissa. tämän ikiherkun valmistaminen oli oikeasti järkyttävän helppoa, kunhan sai kastikkeen eri reseptejä soveltaen kohdilleen. nam





EDIT // silly me.

kastike:

- 2 rkl worchester soosia
- 2 rkl Dijon sinappia
- 1 valkosipulinkynsi
- 2 anjovisfilettä
- 4 tl sitruunamehua
- 2 tl mustapippuria
- 2 tl hienokiteistä merisuolaa
- 4 keltuaista
- 0,5-1,5 dl parmesan raastetta
- 1,5 dl vaaleaa oliiviöljyä

* sekoita kaikki tykötarpeet kulhossa sauvasekoittimella paitsi öljy. kun seos on tasainen lisää öljy ohuena norona koko ajan vatkaten. easy.

lisäsin vielä lopuksi ruokalusikallisen kevyt majoneesia ja lorauksen kermaa kastikkeeseen, kun en vakuuttunut soosin rasvaisuudesta. valkosipulia ja parmesanraastetta lisäilkää mielenne mukaan, kokeilemalla löytyy se juuri omaan suuhun sopiva kastike.

itse salaatti: side ja/tai jäävuorisalaattia, kanaa/katkarapuja, krutonkeja, parmesan tai pecorino juustoa lastuina. sekoita salaatin joukkoon valmista kastiketta ja anna vetäytyä tovi kylmässä. rapeaksi paistetut pekonilastut sopivat myös joukkoon erinomaisesti.

11 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Sulla on niin upeita vaatteita ! Etenkin nää paljettitakit

MouMou kirjoitti...

Postaat ihanasta salaatista, mutta et kirjoita reseptiä meille? Julmaa!:D

Jaspe kirjoitti...

Tulin itsekin juuri toivomaan itse kustomoimaasi salaattireseptiä :)

Lilou kirjoitti...

Heihei, oletko tulossa tänne Helsingiin Dieselin lehtijulkkareihin?

Vähän mietin itsekin, menisinkö, mutta en tainnut muistaa ilmoittautua :(

Ja niin, ihastuttavat vaatteet as usual!

Piret kirjoitti...

Anonyymi: :) kiitos

MouMou: no voi eeeeei :) mä laitan sen, hetki vain. :D

Jaspe: laitetaan ihan kohta :D

Lilou: voi kiitos taas :) olen tulossa, juurikin niihin ! kyllä mä uskon että sä mahdut mukaan, noin siro neiti ;)

Linnea kirjoitti...

Moi!
Hyvä että löysin tänne. Diggaan sun kuvia. Ja pakko sanoa, että sä oot kyllä tehnyt melko huikeita loppis-löytöjä, huh huh. Vau!

Mutta mulla on ihan oikeata asiaakin! Sun kuvat on tosiaan hyvännäköisiä ja selkeitä. (Pidä muuten ne isoina vaan, ei mun ainakaan tarvinnut odottaa lataamista hetkeäkään) Pläräsin tätä blogia pari sivua taaksepäin, ja uutta, pienempää kameraa itselleen etsivänä kysynkin, että ootko ottanut/otattanut kaikki nää kuvat samalla kameralla? Tolla jolla oot peilin kautta kuvannu ton blingblingin? Näyttää nimittäin sen kokoiselta kameralta mikä ois tarpeen, ja jos laatu on näin hyvää, niin pliis, pretty pliis, kerro mulle mikä kamera sulla on käytössä.

Piret kirjoitti...

Linnea: kiitos :) ikävä kyllä tuo pieni ja vanha kamerankuvatus mikä näissä kuvissa näkyy ei ole se varsinainen kamera, millä suurin osa kuvista on otettu. käytössä on yleensä Canonin EOS 400 digital järkkäri.

tuo vanha kamera on varakamera, joka mukana silloin kun en jaksa järkkäriä kuljettaa mukana.

Jenni / North and South kirjoitti...

uuh, herahtipa vesi ihan kielelle. ja hei ihan oikeesti, pitäisköhän sitä tehdä joku pyhiinvaellus tampereelle jos sieltä saa noin älyttömät saaliit! tosin sulla tais olla ihan henk.koht oldschool MÄIHÄÄkin mukana. :D

Anonyymi kirjoitti...

Nytkö sä ne kirppikset oot hiffannu? Kaikki gurut ja muodin jumalattaret kierrättää ja käyttävät kirpputoreja aarremestoinaan.
Miksi aikaisemmin et astunut kirppiksille jalallasikaan, kuten aiemmin kerroit?
Kaikki nuoret jotka haluavat olla "jotain", ei hiffaa että kirppiksiltä tekee parhaat löydöt, olet siis kasvanut? =)

Piret kirjoitti...

Anonyymi: olen hiffannut jo ajat sitten, mutta nuorempana en ymmärtänyt kirppareiden päälle. ja kyllä se olisi ihan suotavaa, että tähän ikään ehdittyä on jo hieman "kasvanutkin".

MouMou kirjoitti...

Oi iso kiitos reseptistä!<3